Elektroniikkamaailma

Elektroniikka tulevaisuudessa

Home  /  Elektroniikka tulevaisuudessa

Teknologia kehittyy eksponentiaalisesti. Tämä piirre on johtanut siihen, että on hyvin vaikea arvioida, mihin teknologia ja elektroniikka kehittyvät. Muutamilla alueilla elektroniikka on saanut suuria hyppäyksiä. Niiden perusteella on tehty selkeitä arvioita, mihin suuntaan ala kehittyy lähitulevaisuudessa.

3D-tulostimilla on pitkä historia

Menetelmä, joka aiemmin vaikutti kehittyvän hitaasti, oli 3D-printteri. Tällä hetkellä laite alkaa olla kohtuullisen hintainen jopa normaalille kuluttajalle. Tämän teknologian mahdollisuudet ovat rajattomat.

Monet kuvittelevat, että 3D-printtaus on tyystin uusi ala. Itse asiassa kolmiulotteista tulostusta on kehitetty jo 30 vuotta, mutta suuret hyppäykset ovat tapahtuneet vasta viimeisten vuosikymmenten aikana. Teknologian hinta on laskenut vasta lähivuosina.

Chuck Hull patentoi teknologian, jossa printataan kohteita päällekkäin. Tämä idea lähti vuosikymmenien varrella kehittymään. Hänen alkuperäinen ideansa oli printata pelkkiä nesteitä. Tutkija kuitenkin nopeasti ymmärsi, että teknologia ei ole rajoittunut siihen. Hän havaitsi, että kiinteitä aineita voisi printata tällä tavalla.

3D-printterien hinnat ovat laskeneet rajusti

Vuoteen 2009 saakka 3D-tulostus oli lähinnä teollisuuden käytössä. Kyseisenä vuonna RepRap kehitti ensimmäisen, yksityiseen käyttöön tarkoitetun 3D-printterin. Tämän printterin hintalappu oli 200 000 euroa. Sen jälkeen syntyi kilpailijoita nopeasti, ja laitteen hinta tippui 2000 euroon.

Teknologian erikoisuus ei jää siihen, vaan nykyään 3D-printtereillä voi tulostaa kyseisiä laitteita, mikä pystyy pitämään tämän menetelmän hinnan alhaisena. Tulevaisuudessa se saattaa olla väline, joka löytyy jokaisesta kotitaloudesta. Tällä hetkellä kolmiulotteisia tulostimia on noin 300 000 kotitalouksissa, mutta käyttäjien määrä näyttää tuplaantuvan vuosittain.

Mahdollisuudet arkipäivän elämässä

3D-tulostaminen käytännössä mahdollistaa tuotteiden tuottamisen kotioloissa. Kun tämä teknologia kehittyy, ihmisten ei välttämättä tarvitse enää lähteä kauppaan ostamaan käyttötavaroita. Tulevaisuudessa ne printataan kotona.

Tällä hetkellä lääketiede käyttää kolmiulotteista tulostamista, jonka tavoitteena on printata DNA:ta. Käytännössä tämä ilmiö tarkoittaa, että on vain ajan kysymys, kun voimme printata uusia elimiä.

Vaikka tämä murros kuulostaa tällä hetkellä kaukaa haetulta, ainakin teoreettisella tasolla se tarkoittaa suurta muutosta. 3D-teknologia voi mahdollisesti lopettaa ihmisen vanhenemisen. Tämä oletus on kuitenkin vain teoreettinen, mutta tällä hetkellä kolmiulotteinen tulostaminen on lääketieteen käyttämä työkalu.

3D-tulostus kaupallisessa liiketoiminnassa

3D-printtaus mahdollistaa todella yksilöityjä ratkaisuja tuotteille, joihin muuten tarvittaisiin arvokasta erikoisosaamista. Tämä keksintö on mahdollistanut pienten suunnittelijoiden ja insinöörien ideoiden realisoitumisen. Ideat, jotka eivät välttämättä ikinä muuten pääsisi tuotantoon, saavat nyt mahdollisuuden.

Tällä hetkellä menetelmä kuitenkin yhä tuottaa huonompaa laatua kuin perinteiset tavat tekevät. Lisäksi sillä on vaikea tuottaa suuria määriä hitauden vuoksi. Tulevaisuudessa voimme kuitenkin olettaa, että nämä ongelmat katoavat.

Kvanttitietokoneet

Toinen lähitulevaisuudessa muuttuva ala on tietokoneisiin käytettävä teknologia. Kvanttitietokoneet vaikuttavat ilmestyvän lähitulevaisuudessa kuluttajien käyttöön, vaikka läpimurtoa ei ole vielä tehty. Ne voivat mahdollistaa asioita, joista 80-luvun sci-fi-kirjailijat unelmoivat, mutta kukaan ei uskonut ikinä tapahtuvan.

Kvanttitietokoneiden mahdollisuudet ovat rajattomat. Yksinkertaisuudessaan kvanttiteknologia voisi mahdollistaa, että koodaus ei toimisi enää 01010-menetelmillä, vaan kaikki mahdollisuudet lukujen 0 ja 1 välillä olisivat myös olemassa.

Tekoälyn kehittyminen

Kvanttiteknologian johdosta tekoäly voi loikata seuraavalle asteelle. Jo tällä hetkellä se voi voittaa ihmiset kaikessa logiikassa, mutta tulevaisuudessa se voi myös kouluttaa itseään ihmisyydessä.

Tulevaisuudessa tehtaissa ei ole mahdollisesti enää ihmisiä, vaan siellä työskentelisi 3D-printtereitä. Korkeakouluissa olisi myös muutoksia, kun yliopistoissa olisikin tutkijoiden sijaan älykkäitä tietokoneita.

Privacy Policy