Elektroniikkamaailma

Katoavat laitteet – CD-soitin ja muut

Home  /  Katoavat laitteet – CD-soitin ja muut

Tietotekniikan, siihen liittyvien oheislaitteistojen ja tuotteiden kehitys on ollut viimeisten vuosikymmenten aikana todella nopeaa. Eilisen visio on tänään käytössä, kun taas huomenna se on jo vanhentunut. Tämä ideologia on johtanut siihen, että teknologisen innovaation elinkaari on yleensä hyvin lyhyt. Monet käytännöllisetkin keksinnöt jäävät nopeasti vanhaksi.

Tietokoneiden muistikapasiteetti on kehittynyt valtavasti

Kun 80-luvulla pc-tietokoneet alkoivat yleistyä kodeissa, oli niiden kapasiteetti tämän päivän mittapuun mukaan todella vähäinen. Ominaisuudet olivat vaatimattomia tämän päivän laitteisiin verrattuna.

Aikojen alussa pelattavat tennis- ja matopelit tapahtuivat Commodore 64- ja Atari-tietokoneilla. Tuolloin C-kasetilta ladattiin haluttu peli. Puolen tunnin kuluttua latauksen alkamisesta saattoi päästä pelin ääreen, mikäli ladatessa ei sattunut virheitä, jotka vaativat latausprosessin aloittamista uudelleen.

Levykkeet ja CD-levyt siirsivät lataamisen uudelle tasolle

Kun varsinaiset pc-koneet tulivat markkinoille, oli niiden muistikapasiteetti jo aivan eri luokkaa. Levykkeiltä saattoi jo suhteellisen varmasti ladata pelejä ja muuta tarvittavaa dataa. Sinne pystyi lisäksi tallentamaan tiedostoja muistiin. 3,5“ levyke oli jo huima parannus, joka helpotti monen työtä.

Markkinoille tullut Compact Disc eli CD-levy oli todellinen kehitysaskel. Disketit olivat todella herkkiä mekaanisille vioille, kun taas CD-levyissä ei ollut lainkaan liikkuvia osia. Se itsessään pyöri sille tarkoitetun aseman sisällä.

CD-levyt toivat musiikin koteihin

CD-levyltä siirrettiin tietoa joko näytölle tai kaiuttimiin lasersäteen avulla. 3,5” disketit olivat lähinnä henkilökohtaisia välineitä, kun taas CD-levyt valloittivat huoltoasemien ja tavaratalojen myyntihyllyt nopeasti.

CD-levyille tallennettiin kokonaisia musiikkilevytyksiä, sillä niiden muistikapasiteetti oli aivan toista luokkaa kuin vanhojen diskettien. Niiden varjopuolena oli, että nekin vaativat suhteellisen varovaista käsittelyä. Rasvainen sormenjälki tai naarmu levyssä saattaa saada toiston sekoamaan lopullisesti.

CD-levyjen ja levykkeiden kulta-ajat ovat kuitenkin jo takana, kun suurin osa tiedoista tallennetaan pilvipalveluihin ja erilaisiin toisto-ohjelmiin.

CD-soitin muutti automatkan mukavammaksi

CD-soittimista on löytynyt mitä erilaisimpia vaihtoehtoja. Jokainen autoilija on varmasti tutustunut paneelissa sijaitsevan CD-soittimen kanssa. Niissäkin on monenlaisia malleja.

Tyypillinen CD-soitin autossa on laite, johon ladataan yksi levy etuosassa olevan reiän kautta. Vaihtoehtoisesti esimerkiksi auton tavaratilassa olevaan soittimeen laitetaan useampia levyjä, joita sitten voi toiveiden mukaan toistaa haluamassaan järjestyksessä.

CD-soitinkin alkaa jo olla tiensä päässä, sillä tänä päivänä muistitikut ja älypuhelimet mahdollistavat käytännössä loputtoman määrän kuunneltavaa musiikkia, äänikirjoja tai elokuvia. Autoissa voi helposti kuunnella haluamaansa musiikkia AUX-liitännän avulla.

CD-soitin mahdollisti elämyksiä kotona

CD-soittimet mullistivat musiikin kuuntelun kotona. Lähes jokaisella on varmasti myös ollut kyseinen laite, jonka avulla on voinut kuunnella suosikkiartistia tai soittaa miellyttävää melodiaa vieraille.

Uusissa tietokoneissa näkyy enää harvemmin CD-asemaa, sillä ilmaiset suoratoistopalvelut tarjoavat jokaiselle jotain internetissä. Tämän asian johdosta CD-levyjä ostetaan enää harvemmin.

Navigaattori helpotti autoilijaa

Samanlaisen kohtalon kokenut laite on autoissa sijaitseva erillinen navigaattori. Älypuhelimien kehitys ja niiden edullinen hinta ovat poistaneet tarpeen erilliselle navigaattorille.

2000-luvun alussa autoissa nähtiin erillisiä, irrotettavia navigaattoreita, joiden tarkoituksena oli auttaa reitin löytämisessä. Laitteet toimivat vallan mainiosti, mutta ohjelmistopäivitykset olivat usein huomattavasti kalliimpia kuin itse laitteen hankintahinta. Vanhentuneen ohjelmiston takia tuloksena saattoi pahimmassa tapauksessa, että sen valitsemat reitit olivat välillä erittäin mielenkiintoisia.

Nykyisten älypuhelimien käyttöjärjestelmiin kuuluvat erilaiset ilmaiset karttapalvelut. Näiden sovellusten päivitykset tapahtuvat niin ikään veloituksetta. Paremmin varustelluista automalleista on kuitenkin edelleen laitteisiin sisäänrakennettu navigaattori ja näyttö, jolla voi myös toistaa elokuvia, lastenohjelmia tai pelejä suoraan ilman erillistä laitteistoa.

Privacy Policy